maanantai 19. huhtikuuta 2010

Viime aikoina valmistunutta


Ystävälläni on basenji Heta, joka ei kauheasti nauttinut ulkoilusta menneen talven pakkasilla. Tein hänelle ensin pari yksinkertaisempaa puseroa, sitten innostuin kokeilemaan vähän edistyneempää mallia, josta kuva. Ei vain tehdessä tullut mieleen että mahapuolen joustinneule saattaisi aiheuttaa napituksen listojen irvistelyn. Aina oppii uutta kun tekee... Seuraavaan versioon täytyy myös vähän leventää hihoja/lahkeita niin on varmaan mukavampi päällä. Luonnonvalkoinen lanka 7 veljestä, punainen Jussi, lankaa meni 232 grammaa.


Heta on vähän kyllästynyt Kamalan Kutojatädin vierailuhin, ja yrittää tässäkin kiemurrella ulos viimeisimmästä luomuksesta.


Tällä Puro-huivilla osallistuin Novitan Neulomon Neuleet kiertoon -tempaukseen. Menekki kolme kerää eli 150 grammaa.



Yllättävän hyvin värit asettuivat, vaikka huivissa on kolme eri väristä kerää! Tulevan talven Purot ovatkin lähinnä "tavallista" liukuvärjättyä lankaa, saa nähdä saadaanko talvelle 2011/2012 taas värikkäämpiä versioita esikuvansa Noron tyylin.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Sukkaa pukkaa

Jo valmiiksi luulemani Noro-kontin kanssa kävi niin, että löysin hanskoista puretun lankakerän lisäksi loput neulomattomasta kerästä. Huivi on nyt jo aika pitkä, mutta jos tuon lopun vielä kuitenkin pistelisi siihen jatkoksi...

Novitan Neulomon Kesäksi kuntoon -tempauksessa olen aika hyvin saanut keskeneräisiä töitä valmiiksi, sukkia ynnä muuta pientä lähinnä. Opalin pätkävärjätty sukkalanka (420m/kerä) on melko riittoisaa: kahdesta kerästä olen tehnyt kahdet sukat ja lankaa on vielä kolmansiinkin! Nämä toiset tein vähän lyhyemmillä varsilla, jotta lanka paremmin riittäisi kolmansiin.



Miehelle tehdyt liekkisukat olivat niin kovalla käytöllä, että piti tehdä vaihtosukat. Kotona näitä tosin on vain käytetty. Liekkikuvio taisi juntahtaa viimeistään siinä vaiheessa kun eräs kyläkauppias esiintyi julkisuudessa liekkipaita päällään. Kuvion ohje tinttitintin, Novitan Neulomosta, lanka 7 veljestä.



Seiskaveikasta saa valmista huomattavasti nopeammin kun noista ohuista sukkalangoista, vaan molemmilla on omat hyvät puolensa.

Tänä iltana olisi tarkoitus aloittaa taas yksi uusi työ, Neulomon Neuleet kiertoon -tempaukseen ilmoitin tekeväni kahdella erivärisellä Purolla raidallisen kaulahuivin tähän tyyliin. Kuvan laitan siitäkin kun valmistuu.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Koro Nontti





Elämme jännittäviä aikoja: tästä se lähtee, ensimmäinen blogimerkintä.

Vielä tässä vaiheessa ei ole hajuakaan miltä tämä koko homma näyttää valmiina julkaistuna (kuvan koko, tekstin fontti, onko keskitys hyvä juttu...) mutta eiköhän niitä saa muokattua, jos jälki on ihan törkeää.

Vaan asiaan. Yksi tällä hetkellä kesken olevista töistä on Suuren Käsityölehden 2/2010 malli 7, konttineuleinen huivi. Sinällään tuo konttineuleen pinta ei ehkä ole maailman kauneinta, mutta langan värien vaihtelu työn edetessä toimii. Lankana on pari vuotta marinoitunut Noro Silk Garden Lite, jonka nyt siis raaskin tähän työhön käyttää. (Kokeilin ensin poikittain neulottuja sormikkaita, mutta olivat niin rumat että oli pakko purkaa.) Puikot ovat ohjeenmukaista 4,5 - 5 mm huomattavasti pienemmät eli kolmoset, tykkään tehdä napakampaa.

En ole tätä tekniikkaa ennen käyttänyt, ja toisen "kerroksen" alussa pitikin purkaa pari kertaa sama virhe: tein toisen puolikkaan ruudun reunapalan jatkoksi. Ohjeesta ei juuri ollut apua, neuloin lopussa "2 n yhteen" niinkuin lehdessä seisoi. Kuvasta sitten hiffasin, että ne jälkimmäiset silmukat noista kahdesta ovat tietysti sen edellisen "kerroksen" valmiista ruudusta jääneitä silmukoita. Olin tietysti ehtinyt jo ihmetellä sitäkin että mihin näitä sitten käytetään...

Puolikas ruutu, vasen reuna.


Oikean reunan puolikkaan ruudun kyljestä
poimitaan silmukat
seuraavaan kokonaiseen ruutuun.


Haastetta harrastamiseen luo (elo)hopeainen itämaisneiti Mari, 9 kk.

Kaiken kaikkiaan tekniikka oli yllättävän helppo omaksua kun vain tarttui puikkoihin ja alkoi tekemään!